Siirry sisältöön

Miten netin kauppapaikoilla huijataan?

Harmittavan usein käytetyn tavaran kaupassa toistuu sama draaman kaari: myyjä ei saa sovittua kauppasummaa ostajalta tai se on vain murto-osa sovitusta, vaikka tavara on vaihtanut omistajaa. Vaihtoehtoisesti ostaja ei saa maksettua tavaraa itselleen ja myyjä katoaa rahat saatuaan bittiavaruuteen. Näissä kaikissa tapauksissa huijareihin saadaan tavallisesti ensimmäisen kerran yhteyttä vasta sitten, kun poliisi alkaa selvittää asiaa.

Edellä mainittuja tapauksia yhdistää meitä suomalaisia tyypillisesti luonnehtiva lähes rajaton luottamus ja hyväuskoisuus päätelaitteen toisessa päässä operoivaan henkilöön. Kunnes olet tullut ensimmäisen kerran huijatuksi. Usein meidän tulee oppia kantapään kautta se, ettei tule olla liian sinisilmäinen.

Valitettavia tapauksista tekee se, että on olemassa Sealdealin kaltaisia palveluita, joiden avulla pyritään turvaamaan luotettava ja sujuva käytetyn tavaran kauppa siten, että molemmat osapuolet ovat vahvasti tunnistautuneita. Vaikka vahvasti tunnistautuminen ei poistakaan täysin huijauksen mahdollisuutta, kuten Poliisihallituksen Tuomas Pöyhönen on todennut blogikirjoituksessaan, helpottaa ja nopeuttaa se todennäköisesti asian selvittämistä viranomaisessa.

Aiemmassa työssäni rikostutkijana olen pyrkinyt selvittämään netin kauppapakoilla tapahtuneita petoksia ja nykyiseen työnkuvaani kuuluu muun muassa erilaisten huijausten ja väärinkäytösten estäminen. Molemmissa työtehtävissä olen huomannut, että huijarit pyrkivät luomaan teennäisen kiireen tunnun, jotta kaupat tehtäisiin mahdollisimman nopeasti. Huijarit ovat taitavia luomaan illuusion kiireestä ja keksivät uskottavalta tuntuvia selityksiä, miksi kauppa pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähillä tiedoilla. Huijarit ovat luultavasti harjoitelleet huijausten tekemistä lukuisia kertoja jo aiemminkin ja ovat asiassa ammattilaisia.

Kiireen tunnun lisäksi huijarit myyvät usein tavaroita, jotka ovat todella haluttuja, kuten PlayStation 5 -pelikonsoli tai iPhone-älypuhelimet. Näihin tuotteisiin huijarit asettavat merkittävästi markkinahintaa alemman hinnan, jotta mahdollisimman moni kiinnostuisi tuotteesta ja maksaisi hinnan mahdollisimman nopeasti. Kuitenkin vanha sanonta pätee edelleen – jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se tuskin on sitä. Monesti huijarit käyttävät hyödyksi sitä, että uhrin menettämä rahamäärä on verrattain pieni – muutaman kympin – ja luottavat siihen, etteivät uhrit kehtaa tai jaksa tehdä rikosilmoitusta asiasta, jolloin myös kiinnijäämisen riski pienenee.

On myös mahdollista, että huijarit vaanivat ”ostetaan”-palstalla ja uskottelevat tietyn tavaran tarpeessa olevalle henkilölle, että heillä on kyseinen tavara ja ovat valmiita lähettämään sen ostajalle välittömästi, kun rahat ovat siirtynet tilille. Todellisuudessa tavaraa ei kuitenkaan koskaan lähetetä.

Vinkkejä miten voit omalla toiminnallasi vaikeuttaa huijareiden työtä:

  • Älä ikinä luovuta verkkopankkitunnuksiasi tai pankki-/luottokorttisi tietoja toiselle osapuolelle.
  • Mikäli kaupan toinen osapuoli lähettää linkkejä, älä klikkaa niitä. Älä syötä maksutietojasi linkin takana olevalle sivustolle.
  • Älä tee muutaman vaihdetun viestin jälkeen heti tilisiirtoa tai tuotteen lähetystä eteenpäin. Pyydä myyjältä tarkentavia tietoja tuotteista sekä lisäkuvia ja tutki muiden vastaavien tavaroiden myynti-ilmoituksia ja pyyntihintoja.
  • Sovi ostotapahtuma kasvotusten, mikäli mahdollista.
  • Ole varuillasi kaupan suhteen, mikäli toinen osapuoli vetoaa kovaan kiireeseen tai tavaran hinta on erityisen edullinen

 

Mikäli olet joutunut huijatuksi:

  • Ole yhteydessä pankkiisi ja kerro mitä on tapahtunut.
  • Tee rikosilmoitus poliisille, vaikka menetetty summa olisi mielestäsi pieni.
  • Kerro huijaustapauksesta kauppapaikan ylläpidolle / asiakaspalveluun.

Kirjoittaja työskentelee Säästöpankkiryhmässä aml compliance officerina ja on entinen poliisin rikostutkija.