Siirry sisältöön

Suomalainen Sealdeal kitkee nettihuijarit käytetyn tavaran kaupasta

Sealdeal on palvelu, joka varmistaa digitaalisesti kauppakumppanin luotettavuuden vahvan tunnistautumisen avulla. Palvelu toimii kaikkien verkon kauppapaikkojen yhteydessä ja antaa paremmat edellytykset ekologisemman kuluttamisen ja kiertotalouden toteutumiselle – mitä useampi uskaltaa myydä tai ostaa tavaraa verkon kauppapaikoilla, sitä tehokkaammin tavara kiertää.

Sealdeal tarjoaa kaupoista sopimiseen kaivatun mielenrauhan

Vertaiskauppa, eli kuluttajien välinen kauppa on vahvassa kasvussa. Suurin este kaupankäynnille on kuitenkin ostajan ja myyjän väliltä puuttuva luottamus. Kiertotalouden toteutumisen kannalta on tärkeää, että kaikki esteet kestävämmän kuluttamisen tieltä pyritään purkamaan.

“Kestävä kehitys, eli se, että saadaan itselle tarpeeton tavara kiertämään tehokkaammin oli se alkuperäinen syy lähteä kehittämään Sealdealia”, kertoo perustajaosakas Timo Saarinen.

Huijauksien kitkeminen kokonaan käytetyn tavaran kaupasta on kuitenkin se unelma, jota tässä tavoitellaan”, Saarinen jatkaa.

“Ekologisen näkökulman lisäksi huomattiin, että kaupankäynti on aika kivaa. Erilaisten löytöjen tekeminen tai omasta tavarasta eroon pääseminen on sekä hyödyllistä että hauskaa. Tuntui väärältä, että pieni joukko epärehellisiä ihmisiä koittaa pilata tämän riemun meiltä muilta”, toteaa toinen perustajaosakas Jiri Väinölä.

Mahdollisuus rakentaa hyvä maine – kauppapaikasta riippumatta

Kaupoista sopiminen on haluttu pitää mahdollisimman selkeänä ja yksinkertaisena. Sealdealissa jokainen käyttäjä tunnistetaan suomalaisilla pankkitunnuksilla rekisteröitymisen yhteydessä. Rekisteröitymisen jälkeen palvelu mahdollistaa niin osto- kuin myyntitarjoustenkin tekemisen. Lopuksi jokaiselle kaupalle annetaan arvio. Näin palvelun käyttäjät voivat kerryttää itselleen hyvän kauppakumppanin maineen. 

“Olemme vielä ihan alussa, mutta samalla ison äärellä. Sealdealiin on helppo lähteä mukaan ja tunnuksen luominen on ilmaista. Tulemalla mukaan osoitat olevasi sekä hyvien kaupankävijöiden joukossa, mutta ennen kaikkea olet edesauttamassa kiertotalouden toteutumista. Se on meidän kaikkien yhteinen etu”, Sealdealin toimitusjohtaja Timo Saarinen hehkuttaa.

Sealdealia voi käyttää minkä tahansa verkon kauppapaikan yhteydessä. Osto- tai myynti-ilmoitus voi olla esimerkiksi Tori.fi-palvelussa tai Facebookin ryhmissä. Tutustu palveluun ja luo oma Sealdeal-tunnus nyt.